Suomen Metsätyypit

Suomi on metsien ja vesistöjen maa ja Suomen luontoa tuntematon voisi helposti erehtyä luulemaan, että Suomen metsät ovat joka puolella maata samankaltaisia. Puuston erilaisuuden näkee helposti jo ensikatsauksellakin, mutta eroavaisuuksia löytyy niin maaperästä kuin maantieteellisestä sijainnistakin riiippuen.

Suomen Metsätyypit

Toisin kuin voisi luulla, ei metsätyyppejä lajitella niissä kasvavan puuston mukaan, vaan niiden kenttä- ja pohjakerrosten lajien avulla johtuen siitä, että metsän pohjalla esiintyviä ja kasvavia kasvilajeja on määrältään enemmän kuin puulajeja. Suomalainen metsätieteilijä ja poliitikko Aimo Kaarlo Cajander kehitti 1900-luvun alussa Suomen metsätyypijärjestelmän, jota sittemmin on tarkennettu useaan otteeseen, vaikkakin perusperiaate on pysynyt samana.

Metsätyypien luokittelussa käytetään apuna niin sanottuja opaskasveja, joiden tieteelliset nimet antavat myös nimensä eri metsätyypeille. Esimerkiksi Calluna-tyypin metsä saa nimensä kanerva-kasvin tieteellisestä nimestä ja se tarkoittaa metsää joka on kuivaa kangasmetsää ja jonka kenttäkerroksen valtalajina kasvaa kanerva.

Maaperän kosteus ja ravinteisuus määräävät pääosin millainen metsä kullekin paikalle kasvaa. Esimerkiksi nopeasti veden läpäisevät, karkearakenteiset maalajit ovat ihanteellisia kasvupaikkoja kasveille jotka tarvitsevat vähän vettä ja ravinteita. Männyt ja puolukat menestyvät hyvin tällaisessa maaperässä, ja toisinaan niissä kasvaa myös mustikkaa, variksenmarjaa ja erilaisia sammaleita. Karukkokankailla, jotka ovat kaikista kuivimpia kasvualustoja, pohjakerroksen muodostaa yleensä yhtenäinen jäkäläpeite joka koostuu muun muassa poronjäkälästä, palleroporonjäkälästä ja hirvenjäkälästä.

Moreeni, joka peittää Suomen pinta-alasta noin 48 prosenttia ja on siten Suomen yleisin maalaji, sitoo ravinteita ja vettä kuivia kankaita paremmin tehden siitä oivallisen kasvualustan useille kasveille. Kuusi on moreenimetsässä vallitseva puulaji, tosin koivu ja haapa sekä pensaista pihlajat ja pajut menestyvät moreenimaaperässä hyvin. Maaperän kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti ruohoja ja heiniä sekä mustikoita, oravanmarjoja ja metsätähtiä. Jäkäliä ei moreenimaaperässä juurikaan kasva, sen sijaan erilaiset sammalet kuten kerrossammal, seinäsammal, sulkasammal, kynsisammal ja karhunsammal menestyvät hyvin.

Multaisen maaperän päällä kasvavat lehdot ovat Suomessa jokseenkin harvinaisia, koska ne ovat hyvin ravinteikkaita ja niitä on raivattu aikojen saatossa paljon pelloiksi tehden monet lehtojen lajeista uhanalaisiksi. Lehtoja esiintyy kuitenkin jonkin verran koko maassa, ja muutamille paikoille, ravinteikkaille maille, on syntynyt niin sanottuja lehtokeskuksia. Koivut ja haapa ovat tyypillisiä lehtojen puita, sekä eteläisessä Suomessa myös vaahteraa, jalavaa ja tammea tavataan. Pohjoisen Suomen lehtojen yleisin puulaji on yleisimmin kuusi, mutta mikä myös erottaa lehdon muista metsätyypeistä on se, että sen pensaskerros on yleisesti runsaampi ja monilajisempi. Lehdon kenttäkerroksessa kasvillisuus on runsasta ja isolehtistä kuten saniaiset, nokkoset, karhunputket ja valkovuokot.

Metsätyyppien muutokset

Metsätyyppien muutokset

Kun metsää on syystä tai toisesta hakattu paljaaksi tai se on kärsinyt metsäpalosta, kestää sen jälleen täyteen mittaan kasvamisessa noin sadasta kahteensataan vuotta. Aluksi paljaassa metsässä alkavat kasvaa lajit jotka sietävät kosteuden ja lämpötilan vaihtelua hyvin, ja jotka tarvitsevat paljon valoa. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi maitohorsma ja hento heinäkasvi metsälauha. Pajut, koivut ja vadelmat ilmestyvät seuraavaksi uusiutuvaan metsään alkaen varjostaa alempaa kasvillisuutta, jotka olosuhteiden muuttuessa alkavat vähentyä varjoisammassa viihtyvän kasvillisuuden tieltä. Lehtipuiden ja pensaiden varjossa havupuiden taimet saavat kasvaa rauhassa tehden ennen pitkää metsästä sekametsän.

Sekametsässä eri lajeja on runsaasti ja nuorten puiden kasvunopeus on suurta. Kuitenkin Suomen pohjoisissa olosuhteissa havupuut menestyvät lehtipuita paremmin ja loppujen lopuksi metsistä tulee pitkälti havupuuvoittoisia. Havupuiden menestyminen Suomen olosuhteissa perustuu siihen, että niiden ikivihreät neulaset alkavat yhteyttää heti kun keväällä on tarpeeksi lämpöä ja valoa, kun taas lehtipuut pudottavat talven ajaksi lehtensä ja niiden uudelleen kasvattaminen ja yhteyttämisen aloittaminen kestää kauemmin.